Donald H. Weissin 1990 painettu 63-sivuinen pikkukirja Kehitä muistiasi – menestyjän tietoisku antaa tehokkaan tietoiskun niin muistin ja keskittymiskyvyn yleiseen parantamiseen kuin sanankäyttötaidon ja numeromuistin kehittämiseen. Vaikka ohjeet on lähinnä tarkoitettu arkielämään, niitä voi soveltaa myös kieltenopiskeluun.
Jos tallentaisit aivoihisi 10 bittiä tietoa sekunnissa, olisit 100 vuoden kuluttua käyttänyt vasta alle puolet niiden kapasiteetista!
Näin kerrotaan takakannessa. Kuten kaikessa oppimisessa, myös muistin kehittämisessä motivaatio on avainsana. Pitää siis keskittyä olennaiseen eikä vaipua ajatuksiinsa, kuten hajamieliset ihmiset tekevät. Kannattaa käyttää mahdollisimman montaa aistia mieleenpainamisessa, Weiss kehoittaa. Visualisointi ja assosiointi ovat mnenoteknisesti kaksi parasta välinettä muistin parantamiseen.
Ulkomuisti on lyhytaikaista; ulkoa opettelemasi unohdat noin vuorokaudessa, jos et kertaa opeteltua! Sanavarastoa kannattaakin kasvattaa pikkuhiljaa, vaikkapa muutaman sanan päivävauhtia, ja sen laajentamiseen Weiss antaa kaksi neuvoa: joko kysyt uusien laitteiden tms. nimet sitä mukaa kun niitä vastaan tulee, tai opettelet uusien esineiden nimet ennen kuin joudut esineiden kanssa tekemisiin. Näin assosioinnista tulee nopeampaa ja helpompaa. Weissin mukaan kannattaa aloittaa omaan alaan liittyvällä sanastolla ja etsiä niiden merkitykset sekä kirjoittamalla ne ylös lauseiden kanssa. Sanavarastoa voi kasvattaa myös lukemalla.
Tehokkaampaan lukemiseen ja tekstin mieleenpainamiseen Weiss neuvoo opettelemaan lukemaan mumisematta ja keskeyttämättä lukemista vieraista sanoista huolimatta sekä kertaamaan jo luettua. Weiss antaa neuvoja myös kuullun, omien puheiden ja numerosarjojen muistamiseen.
Tarkempia neuvoja kannattaa lukea tästä kirjasta, tämä oli vain aivan pieni yleiskatsaus kirjan antiin ;)


[...] teksti on jo vanhentunutta, mutta lähinnä vain tekstinpätkät koskien tietotekniikkaa :D Täällä on pikakatsaus kirjan [...]
By: YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ ARVOTAAN « Enkkua on February 14, 2012
at 9:23 am
[...] uusi sana päivässä Donald H. Weissin Kehitä muistiasi -kirjassa kehoitetaan kasvattaa sanavarastoaan pikkuhiljaa, edeten 3-4 uuden sanan päivävauhtia. Weiss [...]
By: Muutama uusi sana päivässä « OppiJippO on February 19, 2012
at 12:55 pm